Kierrätys ja hyötykäyttö / Kiertotalous

Aurinkoisia kokemuksia tekstiilien kierrättämisestä

Kirjoittaja: Taina Luoto
Kuvat: Jyrki Vesa

SOL_1 cropped

SOL Pesulapalveluiden Kati Talikka (vas.) ja Tiia Smolander kertovat asiakkaiden antaneen hyvää palautetta Tekstiiliringistä.

 

 

SOL Pesulapalvelut lähti ensimmäisenä mukaan SUEZ Suomen vaateliikkeille ja pesuloille suunnattuun kuluttajakeräykseen Tekstiilirinkiin. Pilottiin osallistuvat Itäkeskuksen ja Hakaniemen toimipisteet ja niistä saadut kokemukset ovat olleet rohkaisevia.

– Asiakkailta on saatu hyvää palautetta, ja myös pesulahenkilökunta on kokenut kierrätyksen erittäin positiivisena asiana, kertovat SOL Pesulapalveluiden ympäristövastaava Tiia Smolander ja laatu- ja kehitysvastaava Kati Talikka.

Poistotekstiilejä on kertynyt kierrätysastioihin säännöllisesti, mikä kertoo siitä, että asiakkaat ovat ottaneet keräyksen omakseen.

– On luontevaa tuoda samalla kierrätykseen ja pesuun menevät tekstiilit. Myös kierrätysastiat on koettu helppokäyttöisinä, Talikka toteaa.

Jatkuvia ympäristötekoja

SOL Ympäristöarvojen mukaisesti yritys tuottaa palveluita tavalla, joka pyrkii luonnonvarojen säilyttämiseen ja ympäristölle aiheutuvan kuormituksen vähenemiseen.

– Kierrätämme vaatteiden ohella myös metalliripustimia, olemme vähentäneet muovin käyttöä, ja vesipesukoneiden automaattinen annostelu säästää pesuaineita. Veden uudelleenkäyttöjärjestelmä on uusimpia ympäristötekojamme, Smolander luettelee.

Yritys on myös mukana kestävän kehityksen Sitoumus 2050:ssä. Sen painopisteitä ovat mm. luontoa kunnioittava päätöksenteko ja ympäristökuormituksen vähentäminen.

– Yhteistyö SUEZin kanssa tukee näitä tavoitteita, Smolander painottaa.

Pilottiprojektitiimiin kuuluvat Smolanderin ja Talikan lisäksi kouluttaja Paula Haanpää sekä Hakaniemen ja Itäkeskuksen SOL Pesuloiden henkilökunta.

Ota yhteyttä:

Tiila Korhonen
Asiakastukitiimin vetäjä

puh. 010 540 2309

tiila.korhonen@suez.fi